Krean tarina
Luova toimisto Krea perustettiin syksyllä 2015, kun Haaga-Helian opettajat alkoivat kahvihuoneessa pohtimaan, miten yksittäiset markkinoinnin kurssit voitaisiin yhdistää yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Opiskelijat olivat jo aiemmin tehneet erilaisia markkinointiin liittyviä toimeksiantoja yrityksille, mutta opettajat halusivat viedä oppimisen uudelle tasolle tarjoten entistäkin enemmän työelämälähtöistä kokemusta ja parempia työllistymismahdollisuuksia valmistumisen jälkeen.
Luova toimisto Kreassa työskennellään kuin alan toimistoissa. Kreasta löytyy lähes kymmenen kurssia, ja jokainen toteutus on aina uniikki vaihtelevista toimeksiantajista johtuen. Opiskelijat kokevat, että Krea kannustaa luovuuteen sekä oma-aloitteiseen toimintaan, sillä lähes kaikki työt tehdään tiimeissä. Opiskelijoiden osaaminen ja ymmärrys arvioidaankin tehtyjen työnäytteiden ja tiiminsä tuottaman sisällön perusteella sen sijaan, että arviointi perustuisi tentteihin. Kaiken kaikkiaan Krea tarjoaa opiskelijoilleen mahdollisuuden kehittää jatkuvasti tiimityöskentely- ja esiintymistaitojaan sekä testata omaa luovuuttaan turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä.
Dare to be yourself. Dare to be KREAtive.
Miten Krean prosessi toimii?
Toimeksianto
Projektikokonaisuudet suunnitellaan aina asiakkaan kanssa yhteistyössä.
Asiakkaan tarpeet, toiveet ja tavoite ovat meille pääasia, mutta otamme aina huomioon myös opintojakson oppimistavoitteet. Tässä kohdassa sovitaan Krea-valmentajan kanssa projektin hinta, lopputuotokset, vastuuhenkilöt ja aikataulu.
Työskentely/ohjaus
Projekti alkaa ja sen tavoitteet esitellään opiskelijoille brief-tilaisuudessa. Opiskelijat työstävät vaihtoehtoja omissa tiimeissään ja ne esitellään toimeksiantajalle välipresentaatiossa. Tämän jälkeen työstöprosessia jatketaan saatujen kommenttien avulla.
Tuote/palvelu on valmis!
Kurssi huipentuu töiden viimeistelyyn ja loppupresentaatioon, jossa tuotokset esitellään toimeksiantajalle.
Näin ollen myös toteutetut tuotokset siirtyvät täysin toimeksiantajan omistukseen. Niitä voi hyödyntää markkinoinnin tai viestinnän kehitystyössä tai julkaista omissa kanavissa.
KreaN tarjoamat palvelut
MarkkinoiNNIN KONSEPTIT
Suunnittelemme asiakkaillemme inspiroivia markkinoinnin konsepteja. Meiltä voi tilata myös media- ja markkinointistrategioita sekä tarinallista sisällöntuotantoa.
BrändiSTRATEGIA
Kirkastamme brändi-identiteetin ja luomme sen ympärille brändiä tukevat elementit. Suunnittelemme brändistrategian mukaista markkinointimateriaalia tukemaan brändin rakennusta.
Visuaalinen ilme
Palveluihimme kuuluu visuaalisen ilmeen suunnittelu, graafiset ohjeistot, kuvakonseptit ja videotuotanto.
somekampanjat
Suunnittelemme some-materiaaleja kaikille alustoille kuten Instagram, Facebook ja TikTok, unohtamatta perinteistä sähköpostimarkkinointia. Vaikuttajayhteistyö on nykypäivänä myös olennainen osa digitaalista markkinointia.
tapahtumat
Ideoimme ja tuotamme elämyksellisiä tapahtumia sekä suunnittelemme niille markkinointikampanjan. Voimme tarjota tapahtumapaikkana Haaga-Helian omia tiloja, jolloin tekniikka järjestyy kätevästi talon kautta.
Tutkimukset
Kohderyhmätutkimus ja asiakaspersoonien rakentaminen kuuluvat lähes jokaiseen projektiimme.
Voimme tutkia myös asiakastyytyväisyyttä, bränditunnettuutta tai palvelukokemusta – ja tuottaa tulosten pohjalta kehitysideoita.
KRean valmentajat

jenni brisk
Krean valmentajan ja vetäjän rooli on minulle hyvin luonteva jatkumo uralleni. Taustani on mainostoimistomaailmassa ja kansainvälisessä brändijohdossa. Krean lisäksi toimin yrittäjänä ja Suomen Markkkinointiliiton hallituksessa.
Olen intohimoinen brändäyksen puolestapuhuja, muita tärkeitä teemojani ovat ilo, luovuus ja empatia. Parasta työssäni on se, kun onnistun innostamaan opiskelijoita, saan auttaa heitä löytämään oman juttunsa ja etenemään kohti unelmiensa uraa.
Minut löytää usein omalta mökiltäni, jossa puuhastelen ja lataudun luonnon helmassa. Muuta mukavaa vastapainoa työlle ovat reissut, taidenäyttelyt, kirppikset, kaffittelu, maalailu ja unelmointi.
Tärkein oppini elämästä on, että murehtiminen on hukkaan heitettyä energiaa!

johanna mäkeläinen
Olen suorittanut yliopisto-opintoni Briteissä ja työskennellyt 15 vuotta Suomen johtavissa mainostoimistoissa copywriterina; tätä osaamista tulin tuomaan Haaga-Heliaan 10 vuotta sitten. Toimin edelleen myös markkinointiyrittäjänä.
Rakastan teknolologian ja luovuuden yhdistämistä; kaikilla kursselllani käytetään täysipainoisesti generatiivista tekoälyä markkinoinnin työkaluna.
Luovan työn lisäksi matkustelen paljon ja työskentelen myös edelleen sivutoimisena teatterikriitikkona Briteissä.
Sanoisin 20-vuotiaalle itselleni, että nauti täysillä elämästäsi Lontoossa; et arvaakaan, mihin se polku sinut vielä johtaa.

ville lahtinen
Päädyin valmentajaksi Kreaan paluumuutettuani Suomeen 10 vuoden pituiselta Australian retkeltä. Australissa surffasin, kuvasin yrittäjänä mainosvideoita kansainvälisille asiakkaille ja toimin sekä tutkijana, että opettajan Griffith Universityssä, Gold Coastilla.
Sytyn valmentamisesta eritoten siitä, kun näen opiskelijoiden “ahaa” hetket. On parasta huomata kun oivallukset muuttuvat opiskelijoiden omin käsin soveltamiksi ideoiksi.
Vietän vapaa-aikaani parhaiten ulkona: lumilautaillen, skeitaten, pyöräillen, vaeltaen, mökkeillen jne. Tämän lisäksi käyn nykyään myös hiphop, popping ja breikkitunneilla.
Tärkein oppini tähän mennessä on ollut seuraava lause: behaviour changes attitude faster than attitude changes behaviour.

graham hill
The journey to my current role began with a phone call asking if I could teach a course in visual communication. I was working as an Art Director at the time, but after my first class, I knew that I wanted to be a coach.
What inspires me in my work is that I can share my passion, knowledge and experience in design to people who are genuinely interested. What fullfils me the most is when I see and (most importantly) our students see what they can achieve.
I like to relax by not talking, just listening to a great vinyl record. To keep fit, I like to stroll around the many record shops in Helsinki.
The most important lesson I’ve learned so far is, (and the best advice I could give to any potential new coaches) is to remember that it is all about the students.

Hanna Tattari
Olen tehnyt yritysviestintää, markkinointia ja muutoshallintaa eri yrityksissä sekä konsulttina. Valmentajan rooli on ihan parasta, enkä vaihtaisi sitä mistään hinnasta pois.
Omassa työssäni rakastan ihmisten kohtaamista, erilaisuutta, sitä että voi kannustaa ja jeesata toisia löytämään oman intohimonsa. Valkun työssä parasta on se, ettei ole valmiita vastauksia vaan haasteita, joita voidaan yhdessä ratkoa luovilla tavoilla.
Vapaa-ajalla mut löytää metsästä tai meren rannalta kahden puun väliltä, joihin olen ripustanut riipparin. Mut voi löytää myös avannosta, kirpparilta, salilta tai haaveilemasta sohvalla.
Sanoisin 20-vuotiaalle itselleni, että välitä vähemmän siitä, mitä muut ajattelee, ole ylpeä itsestäsi juuri sellaisena kuin olet, mene rohkeasti kohti uusia juttua ja älä elä sitku vaan nytku.

MARIA VICKHOLM
Polku nykyiseen rooliini on ollut melko suoraviivainen ja selkeä. Valmennus ja opettajuus houkuttelivat minua jo varhain ja onneksi seurasin vaistoani.
Parasta työssäni on nähdä opiskelijoiden innostuksen syttyminen ja oppimisen ilo. Parhaat kollegat ovat toki hieno lisä.
Vapaa-ajallani liikun paljon ja vietän aikaa perheeni tai ystävieni kanssa. Triathlon on tärkein harrastus ja haastaa mukavasti sekä fyysistä että henkistä kuntoani.
Jos voisin sanoa jotain 20-vuotiaalle itselleni, sanoisin, että ole aidosti oma itsesi ja luota intuitioosi – parhaat kokemukset ja opit tulevat heittäytymällä tarjottuihin mahdollisuuksiin.

Merike koskinen
Päädyin Luova toimisto Kreaan työskenneltyäni pitkään pörssiyritysten konserniviestintäosastoilla ja huomatessani, että haluan jakaa osaamistani tulevaisuuden viestinnän ja markkinoinnin ammattilaisille. Innostun erityisesti luovasta kirjoittamisesta ja henkilöbrändäyksestä.
Valmentajana minulle merkityksellisintä on, kun pystyn tukemaan opiskelijaa hänen urahaaveissaan. Haluan olla empaattinen ja helposti lähestyttävä valmentaja, joka kannustaa opiskelijoita olemaan avoin kaikelle uudelle.
Vapaa-ajallani minut löytää lähes päivittäin kuntosalilta. Tykkään myös kovasti puuhastella mökillä ja puutarhahommissa. Rentoudun klassisen musiikin parissa soittamalla itsekin pianoa.
20-vuotiaalle itselleni kertoisin, että elämä kantaa ja kannattaa rohkeasti tarttua eteen tuleviin mahdollisuuksiin. Unelmatyötä ei tarvitse tietää saman tien, se löytyy kokeilemalla.

susanna luoma

sari haavisto

mia roos
Coachaus on arvoa tuottavaa ja tuttua puuhaa. Työssäni markkinointi- ja bränditiimin vetäjän olen ohjannut tiimejäni kohti liiketoiminnan tavoitteita ja merkityksellistä markkinointia, huomioiden myös jokaisen ihmisen inhimillisine tarpeineen ympärilläni.
Työssä on parasta hyvä yhdessä tekeminen, muiden huomioiminen ja positiinen energia. Hyvästä tiimihengestä kumpuaa kaikki.
Energiaa pakkaan itseeni kaikesta kauniista ympärilläni, ihanista ihmisistä, jatkuvasta opiskelusta, ja erityisesti Bali innoittaa kaikkia aistejani.
Paras oppini on uskoa itseensä, haaveilla isosti, pysyä positiivisena, antaa vastoinkäymisten vahvistaa, ja hymyillä aina, ja kaikille.

Veera nguyen
Olen Haaga-Helian kasvatti ja päädyin vähän sattumalta myyntihommiin muotialalle. Siellä kipinä kouluttamiseen syttyi, ja lopulta tie vei valmentajaksi Kreaan.
Saan energiaa siitä, että saan työskennellä nuorten kanssa. Opin heiltä jatkuvasti uutta ja saan tuoreita näkökulmia maailmaan.
Lataudun parhaiten metsässä koiran kanssa tai joogasalilla. Molemmat ovat paikkoja, joissa pääsen irti arjesta ja saan tilaa hengittää.
Muistuttaisin 20-vuotiasta itseäni: usko itseesi ja unelmiisi – olet jo nyt tarpeeksi.