Kevät on usein monelle kasvun ja mahdollisuuksien aikaa. Se tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia – kun valoisuus herättää aivot kohmeesta, on täydellinen aika aloittaa uusia projekteja. MTV3 halusi myös jatkaa kasvuaan podcastin muodossa ja kääntyivät Krean puoleen toivoen korkealaatuisia vlodcast jaksoja. Krealaiset loivat MTV:lle yhdeksän ammattitason kasvustudio vlodcast jaksoa, jotka julkaistiin MTV katsomoon.  

Matka ideasta tuotantoon 

Kun MTV3 toi valmiin käsikirjoituksen Krealle, opiskelijat tiesivät heti, että edessä olisi huikea matka ideasta valmiiksi tuotannoksi. Vaikka käsikirjoitus oli valmis, kaikki muu toteutus – kuvauksesta editointiin, oli heidän vastuullaan. Tämä projekti oli loistava tilaisuus soveltaa käytännön taitoja tosielämän mediaympäristössä. 

Ensin piti kuitenkin harjoitella. Moni voi luulla, että videoiden tuottaminen on nopeaa ja vaivatonta. Todellisuudessa videoiden takana on yllättävän paljon työtä ja se vaatii harjoittelua, ennen kuin pääsee edes kuvaamaan. Krealaiset oppivat ensin kameroiden käytöstä eli esimerkiksi. Miten kameran saa tarkentamaan tiettyyn kohtaan, miten säätää valoisuutta ja miten valita oikea kuvakulma. He harjoittelivat tiimeissä kuvaamista useana päivänä, ennen kuin itse podcastia päästiin kuvaamaan.  

Valot, kamera, käyntiin! 

Kuvauspäivänä luovuus ja tekninen osaaminen pääsivät loistamaan. Jokainen tiimi pääsi kuvaamaan oman jakson. Videokameroiden ja mikrofonien säätäminen, kuvauspaikan sommittelu sekä valaistuksen asettaminen oikeaan tunnelmaan vaativat saumatonta yhteistyötä. Krealaiset oppivat reagoimaan nopeasti odottamattomiin haasteisiin, kuten valaistuksen hienosäätöön tai äänen tasapainottamiseen. Koska kyseessä oli vlodcastit, äänenlaatu oli tietenkin keskiössä. He pitivät huolta, että jokainen sana, sävy ja taustaelementti tallentui nauhalle kristallinkirkkaana, sillä he ymmärsivät, että ääni voi kantaa yhtä paljon tunnetta ja viestiä kuin kuvakin.  

Kuvauksien jälkeen alkoi intensiivinen editointivaihe. Krealaiset yhdistivät kuvaa ja ääntä sulavaksi kokonaisuudeksi, lisäsivät tehosteita ja hienosäätivät jokaista yksityiskohtaa varmistaakseen, että lopputulos oli sekä visuaalisesti että auditiivisesti vaikuttava. Editoinnin aikana he oppivat, kuinka tarina todella herää eloon jälkituotannon aikana.  

Käsikirjoituksesta huipputeokseksi – oppimisen ja luovuuden matka MTV3:n kanssa 

 
Tämä projekti oli opiskelijoille enemmän kuin pelkkä tuotanto – se oli kokonaisvaltainen oppimiskokemus audiovisuaalisen viestinnän maailmassa. MTV3:n käsikirjoitus oli vain lähtöpiste. Jokainen tiimiläinen toi mukaan oman osaamisensa, luovuutensa ja ratkaisukykynsä, ja lopputulos oli jotain, mistä kaikki voivat olla ylpeitä. 

Yhteistyö MTV3:n kanssa näytti, miten tärkeää on ymmärtää jokainen tuotannon vaihe ja miten tiimin työskentely voi nostaa valmiin käsikirjoituksen aivan uudelle tasolle. 

Katso videot täältä: